Vaikka ensimmäisenä mielessä on koko ajan uuden perheenjäsenen tapaaminen viimein, on pakko antaa pieni kunniamaininta toisesta ihmiskohtaamisesta:
Potilashotellin aulaan minua ja vauvaa vastaan vastavalossa asteli pitkä, kalju, tummiin pukeutunut mies, jonka kasvoja peitti aurinkolasit ja musta maski.
Kädessään tällä oli suojahanskojen lisäksi turvakaukalo.
Kävimme keskustelua koko taksimatkan.
Tyyppi kertoi omista lapsistaan ja siitä, kuinka naiset on yksi ihme ja taideteos kaikkine raskaana olemisineen, synnytyksineen ja hoivaamisineen.
Hän kertoi myös koronakriisin myötä tehneensä lopullisesti sen päätöksen, että päättää viisitoistavuotisen kuskin uransa ja hakee hoitoalalle opiskelemaan.
Radio antoi meille syyn myös keskustella siitä, miten tajuttoman taitava lauluntekijä Juha Tapio on. Oli kuulemma ollut hänkin kerran kyydissä, ja juuri niin mukavana, tavallisena ja vaatimattomana, kuin miltä hän julkisuudessakin vaikuttaa.
Hän kertoi, että hänen mielestään pääministeri ansaitsisi presidentin viran, mikäli tästä hyökyaallosta edes osin kuivin jaloin selvitään.
Pihaan kaartaessaan hän naurahti, että "tuollahan odottaa mies, jolla on sama parturi kuin mulla!"
Toisen kaljun (myös elämäni ehdottomia lempikohtaamisia) nostaessa sairaalakasseja taksista, kuski kiitteli meitä kumpaakin siitä kunniasta, että sai olla ihan uuden ihmisen ensimmäinen kyyditsijä.
Oli silminnähden liikuttunut.
Hymyili lämpimästi vielä kun starttasi auton ja katsoi meidän kantavan tuoretta aarrettamme ensimmäistä kertaa kotiin.
