Verhorryäkäle

 

 

 

Ei tuu.

 

Seitsemän kuukautta mittarissa - vauhti vaan kiihtyy!

Ihan hätkähdin, kun Kalle totesi tuossa jokin aika sitten, että nyt on yli puolet vauvavuodesta takana. 

Ihan älytöntä ajatella, miten nopeasti vauva-aika on mennyt, vaikka tuntuu että koko muu maailma on pysähtynyt koronatilanteen takia. Ristiriitaista.

Esikoisen vauvavuosi tuntui jotenkin pidemmältä. Ehkä se johtuu siitä, että silloin minäkin olin nuorempi ja silloin aika ei kulunut yhtä nopeasti. (Kaikki yli kolmekymppiset tietänee, mitä tarkoitan.)

Tai sitten silloin oli niin paljon uutta opittavaa ja suurempi sopeutuminen elämänmullistukseen, että vuosi tuntui venyvän. 

Nyt vauvan kanssa jo tietää enemmän mitä tekee, kun on jo kokemusta takana. Eipä tähän hommaan kai täysin voisi useammankaan lapsen äiti liikaa rutinoitua, tai ainakin itsestä tuntuu että "vauvaoppi" hupenee muistista heti kun sitä ei enää akuutisti tarvita. 

(On meinaan Google ja Facebookin mammaryhmät olleet jälleen timanttinen apu kun olo tuntuu avuttomalta jonkin pikkuasian äärellä. :D) 

Vauva on aivan mainio, tietenkin. 

Sillä on kova kiire kaiken kanssa, tosin se oli ennustettavissa jo heti syntymästä lähtien, kun tyyppi kannatteli kaaliaan pystyssä mahalla ollessaan jo kuin vanha tekijä.

Hampaita on jo hieno kolmen katras. Naurua riittää, yllättyminen on hauskaa ja ihanaa. Jäntevä tyyppi istuu jo itse ja kiinteitä ruokia alettiin puputtamaan neljän ja puolen kuukauden iässä rintaruokinnan lisäksi. 

Konttaaminen tuli rytinällä kuvioihin hyvin pian vauhdikkaan ryömimisen perässä. 

Nyt ollaankin jännän äärellä, kun pikkuotus nousee jatkuvasti tukea vasten seisomaan, mutta tasapaino ei ole ihan messissä vielä... 

Rintareppu on pelastanut monet tiskihetket ja pyykkituokiot, kun toukkaa ei voi jättää hetkeksikään huomiotta: pystyssä kun pitää nyt olla ihan koko ajan.

Ihana nähdä, kuinka tarmokkaasti toinen tutkii maailmaa ja kehittyy niin että kohina käy. 

Mutta on sekin ihanaa, että se on vielä kuitenkin edes muutaman kuukauden verran vielä aivan vauva. 

Pieni, ihmeellinen, iloinen, valoinen, rakas vauva, jonka suloisuuden edessä koko meidän poppoo on aivan sulaa vahaa ja silkkaa siirappia. 

En muka ole ehtinyt kirjoittaa tänne, kun päivät kuluu kiinteästi kiinni vauvassa ja vapaat hetket käytän kaikkein mieluiten kävelyihin tai piirtämiseen. 

Tajusin kuitenkin juuri, että voin ihan hyvin päivittää tännekin puhelimelta: muutenhan selaan vain aivot narikassa somea silloin kun imetän tai nukutan vauvaa. 

Vannottiin muuten kesällä muuton jälkeen, että ei muuteta enää ikinä vauvan kanssa. Vannomatta paras, sillä muutetaankin nyt jo tässä kuussa taas, kun ei nämä neliöt riitä meille tässä asunnossa: kyllä 9v ja vauva tarvitsevat omat huoneet. 

Ikäeropohdinnasta lisää vaikka seuraavaksi.