Hyvin mä vedän

 

Suosittelen muuten Manduca -kantoreppua.
On ollut oikein toimiva kapine sekä esikoisen että toisen kanssa.

Suosittelen myös välillä miettimään, miten käyttäytyä ihmisten ilmoilla...

Naisen paikka on turvassa, elossa.

 

On sietämätöntä ajatella, että tyttäreni joutuisi joskus pelkäämään sitä,
mitä minä olen pelännyt.

Sitä, mitä monet lähipiirimme naiset ovat joutuneet pelkäämään.

Sitä, mitä monet naiset tälläkin hetkellä ympäri maailmaa joutuvat pelkäämään.

Joka kolmas nainen kohtaa elämänsä aikana seksuaalista tai fyysistä väkivaltaa.

Moni nainen ei ole turvassa, ei kadulla, ei omassa kodissaan.

"Tyttöihin ja naisiin kohdistuva väkivalta ja haitalliset asenteet rajaavat tyttöjen ja naisten osallistumismahdollisuuksia kaikilla yhteiskunnan osa-alueilla. Häirintää ja väkivaltaa ilmenee niin kotona, kadulla, kuin verkossakin.

Naisiin kohdistunut väkivalta kohdistuu jokaiseen yhteiskuntaan, yhteiskuntaluokkaan, ihmiskuntaan, alueeseen sekä ikäryhmään. Maailman terveysjärjestö WHO on nimennyt naisiin kohdistuvan väkivallan maailmanlaajuiseksi epidemiaksi ja julkiseksi terveyskriisiksi.

Vaarallisin paikka monille naisille on kotona. Siellä, missä heidän tulisi saada olla eniten turvassa."

- UN Women Suomi

Tänään, 25.11., vietetään kansainvälistä naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää.

UN Women Suomi tekee töitä, jotta väkivalta sekä vihamielinen, vähättelevä ja kontrolloiva asenne jäisi vihdoin historiaan.

Näytetään yhdessä, että uskomme parempaan maailmaan.

Tämä tärkeä aihe tarvitsee kaiken mahdollisen näkyvyyden ja meidän jokaisen äänen.

Lue lisää kampanjasta Instagramista: @unwomensuomi

ULKONAVIIHTYMISVINKIT - Osa 2

 

Vauvojen kuulo

 

...kiitti luottamuksesta.

 

Taaperon kyky ottaa ilo irti elämästä = ilmiömäinen!

 

Kuinka puhua lapselle läheisen kuolemasta?

(Sisältövaroitus: puhetta kuolemasta ja kuvailua sairaalan tapahtumista tapaturman jälkeen.)

Tuo viikko oli ihan hirveä. 

Maanantaina sain soiton teho-osastolta, ja sumuinen, surullinen ja lohduton aika maanantaista torstaihin tuntui epäreilulta ja epätodelliselta. 

Päivät tuntuivat viikoilta, kun istuimme rakkaan ihmisen kanssa sairaalavuoteen vierellä hyvästelemässä läheistämme.
Onneksi meillä oli siellä toisemme tukena. 

Menetimme yllättäen rakkaan ihmisen.
Ja tämä kaikki tuntuu näin aikuiselle, läheisen kuolemia jo kokeneelle ihmisellekin kauhealta.
Eihän tällaiseen voi varautua tai tottua, täytyy vain alistua ja sopeutua. 

(Maanantaina aamulla mietin, että onpa harmaa ja surullinen päivä, sillä se oli edesmenneen pikkusiskoni syntymäpäivä. Siskon kuolemasta tulee kuluneeksi pian 7 vuotta.
Enpä olisi maanantaiaamuna uskonut, että päivä voi vielä pahemmaksi muuttua.)

Esikoiselle kertominen oli itselle kaikkein pahin paikka. 

Menehtynyt läheinen oli lapselle äärettömän rakas, ja lapsi ihaili häntä niin monin tavoin, kuten läheinenkin ihaili ja rakasti lasta. 

Onneksi lapsi näytti tunteensa, puhui, kyseli, itki, muisteli. 

Elämäni rankimpia mutta viisaimpia keskusteluja.

Lapset ovat niin vahvoja, herkkiä, viisaita ja aitoja. 

Kuten oli läheisemmekin, joka eli herkkänä ja kilttinä ihmisenä läpi elämänsä sen loppuun asti.

Hyvästi, rakas ihminen. 

Jätit jättimäisen aukon lähdettyäsi.