Viis vuatta!

 

Tää tapahtu tasan viis vuatta sitten. Bailattiin pikkusiskon kanssa Blockfesteillä, ja oli todella ihana elokuinen keli. 

Juhannuksena tapaamani tyyppi kysy, löytyiskö mun luota yöpaikkaa jos sekin tulis festaroimaan. Kerroin että saa tulla, jos ei oo allerginen mun kissalle tai siskolle.

Bileiden päätteeksi raahasin sit ton kaljun kirahvin kotiini, ja seuraavana aamuna tajusin, että tää yhden illan juttu saattaa venyä useemman illan jutuks. ("Mä oOn NyT nIiN sInKkUnA kUn OoN sAaNu SuHdEsEkOiLuStA tArPeEkSeNi" t. Jenni 2015)

Ihan ei mun matikkapäällä ja parisuhdesuhdehistorialla riittäny silloin ajatus siihen, että yhtäkkiä olis kulunu samassa seurassa viis vuotta, mutta kappas kehveliä. 

Aika tosi kiva. Hyvä me.

(Sarjakuva kaivettu päiväkirjasta esille tämän päivän kunniaksi.) 

Papu ja Perheenvarsi #10

 

Sydän syrjällään - Kun meillä onkin yhtäkkiä sydänlapsi

Paskinta vanhemmuudessa ei ole valvominen, ei rajoitettu oma aika, ei arjen kaaos. Paskinta vanhemmuudessa on tämä pelko. Niin suuren rakkauden mukana kun tulee yhtä suuri pelko.

Tämä sydänasia on jo saanut tähän mennessä uusia käänteitäkin, joista lisää täällä sitten myöhemmin.

Piirrän näitä aika pitkälti terapeuttisista syistä. Tulee samalla jäsenneltyä asioita, ja piirtäminen yhdessä kirjoittamisen kanssa helpottaa hieman oloa.

Tämä vuosi, nämä kevät ja kesä ovat olleet aivan järisyttävän rankkoja henkisesti.
Se tuntuu epäreilulta: miksi maailma tuntuu murenevan ympärillä juuri silloin, kun meidän piti elää ihanaa aikaa ja keskittyä vaan uudenlaiseen perheeseemme ja yhdessä vauvaan tutustumiseen?

En voi kuin uskoa, luottaa ja toivoa, että kaikki tulee meneen vielä hyvin. Kaikki muuttuu paremmaksi. On pakko muuttua.